VR -hypetyksen, Pokemon GO -spedejen ja flipanneiden immersioaddiktien aikakaudella videopelielokuvat yrittävät nousta pohjamudista Tomb Raider -pyhäinhäväistysrainojen jälkeen, joita katsoaessa tuli äkillinen tarve kusta muuntajaan ja syntyä uudelleen liito-oravana. Hardcore Henry kalastelee Bruce Willisin loputtomiin "vanha eläkeläismulkku tappaa yksin 50 huonosti ampuvaa palkkasoturia" -tyylisiin äksönleffoihin kyllästyneitä katsojia yhdistämällä fps -peleistä tuttua kuvakulmaa järjettömän ja huvittavan rajamailla tasapainottelevaan splätterteurastukseen.

Aikoinaan YouTubessa Bad Motherfucker -pätkällä itsensä suhteellisen kuuluisaksi tehnyt venäläissyntyinen Ilya Naishuller jatkaa samalla tissiverikuolemarynkkyräjähdys -linjalla herran ensimmäisessä täyspitkässä elokuvassa. Typerän katsojan edessä teknistä porkkanaa heiluttava ohjaaja eroaa Hollywoodin toimintapätkien kasvavasta paskavirrasta hyödyntäen GoPro -kameroiden mahdollistavia kuvakulmia sekä niistä syntyvää immersiota. Kokonaan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu gorefesti tuo GoPro -villityksen voimin valkokankaalle Terminaattorin ja Doomin resepteistä syntyvän yhden miehen pysäyttämättömän armeijan, joka kasaa hämmästyttävän suurta ruumispinoa.

Kliseinen ihmisterminaattori tappaa kaikki

Päähahmon Henry herää hämystä laboratoriosta kekseliäästi muistinsa menettäneenä vain huomatakseen, että hänen saksalainen mallivaimonsa kiertää parhaillaan labratakissa Terminaattorista nussittuja metallisia ruumiinosia puuttuvien tilalle. Muutaman minuutin kestävässä prologissa käydään läpi Henryn puhekyvyn menetys, leukaluun, pään sekä muutamien raajojen pirstoutuminen tuhannen pillun päreiksi ja cyborgihardwaren antama aikidotaidoilla varustetut yli-inhimilliset voimat.

Täydellisellä ajoituksella paikalle saapuu kaikkien japanilaisten mangaorjien antisankari, siloposkisen vetyperoksidiblondin Mister Stockholmin ja nipponisarjojen kliseisen pääpahiksen risteytys naurettavan ylivoimaisilla telekineettisilla kyvyillä. Sinisilmäisen mangashemalen kidnapatessa Venäjän Gisele Bündchenin, uudestisyntynyt mykkä Pirkka-Robocop Henry lähtee fiilispohjalta perinteiselle kostoretkelle pelastamaan neidon hädässä, vaikka tässä vaiheessa tuskin edes codihermanneja tarina kiinnostaa paskan vertaa.

Hyvin etäisesti juonta muistuttava kackelström yrittää viimeiseen asti luoda luonnolliselta tuntuvan loogisen siirtymisen suolenpätkäteatterista toiseen, jossa se onnistuu yhtä hyvin kuin itseään toistavat testosteroniladatut Hollywoodin toimintakalkkunat yleensä. Vaikka tarina välillä pannuttaa naama edellä asfalttiin, se yrittää naamioida itsensä kuin smurffipukuinen isänmaan puolustaja, sovinistisella Itä-Helsingin lähiöräkälävitseillä ja absurdeilla tapahtumaketjujen sarjoilla. Välttääkseen katsojan terveen järjen palautumisen Henryn adhdquickscoperambo -tykityksen jälkeen, lisätään remmiin Sharlto Copleyn esittämä multipersoonallinen katufarmaseuttia muistuttava pyssysankari Jimmy, jonka myssypäisissä ohjeissa on vähemmän järkeä kuin Päivi Räsäsen alkoholipolitiikassa.

Mehevän kaunista toimintabalettia

Henryn ainoa liittolainen toimii eräänlaisena videopeleistä tuttuna äärettömän rasittavana sidekickinä, joka yleensä on yhtä hyödyllinen kuin kyrvänmakuinen tikkari. Jimmyn jopa Extreme Makeover -hehtaarituuban kylmäksi jättävät muodonmuutokset överikorostetuilla aksenteilla ovat puolitoistatuntisen mylläkän parasta ja harmi kyllä, melkein ainoata kunnon läpyskää. Joka tuutista pursuava turpasaunafarssi pitäisi liputtaa varikolle useammin, sillä loppua kohden ruudulta huokuu omaperäisten ideoiden loppuminen sekä kohtauksien tarpeeton pitkittäminen, jotta saadaan maaginen 90 minuutin raja kurottua umpeen.

Huolimatta siitä, että muutamat sivuhahmot tupsahtavat ruudulle ilman sen suurempia selityksiä, koska kuka oikeesti jotain sellasia kaipaa, elokuvan päähahmojen ennalta-arvatut kohtalot, paikoitellen jopa keskinkertaisen keskeliäät taustatarinat sekä hieman ylipitkäksi vedetty loppubossi tyydyttivät kuin Johanna Tukiaisen viimeinen esiintyminen.

Naishuller vetää stetsonista mitä vaikuttavampia luotisateen säestämiä ihmisensilpomismenetelmiä ja amfetamiiniövereissä tuotettuja ysimillisen Buranan verellä kuorrutettuja soidinmenoja. Stunttimiehen henkilökohtaiselta helvetiltä näyttävissä kohtauksissa itsekin välillä jouduin kelaamaan, että "miten vitussa toi on kuvattu" kun komeat räjähdykset sinkoavat Henryn berberi tulessa ilmaan vain laskeutuakseen kaksipyöräisen selkään, joka miniguni laulaen syöksyy jeepin läpi tehden geneeripahiksista juustomättöä.

Kun Henry metalli rystysistä paistaen lyö statistivihollisille sulakkeet kurkkuun ja puskee heistä muodostuvan loputtoman ihmisaallon läpi dikki pystyssä jahdatessaan aasialaista Sveniä, ei voi kuin nauttia menosta ja unohtaa ajankulun. Äänimaailman poikkeuksena mainittakoon Tuska-festarien peruskauralta kuulostava metallijyske, joka lisää jo ylikierroksilla käyvää adrenaliinivirtausta, jos ajoittain yskähtelevä toiminta ei riitä kiinnostusta kannattelemaan.

Mässyväkivallan suurkuluttajille

Elokuva kusee silti ajoittain omiin muroihinsa spämmäämällä katsojaa jatkuvalla rymistyksellä pahemmin kuin aitoa Rolexia kauppaava manne. Tähän vaivaan määrätyt napit eli harvalukuiset hengähdystauot tuovat kaivattua tasapainoa rytmitykseen, jotta katsoja ei saa yliannostusta verisestä myllytyskoneistosta. Henryn luottoaisaparin tähtihetkillä varustettujen randomkohtauksen täytteeksi on survottu jos jonkinlaista höttöä, jotka onnistuvat ajoittain naurattamaan tieteelle tuntemattomasta syystä. Venäläisten kuvankauniiden daisarimallien kanssa massaorgiaa hapoissa harrastava häpykarva-afrolla koristeltu sivuhahmo on klassista laatuhuumoria, joka ei petä koskaan.

Loppuunbylsittyyn sekä täyteentuutattuun genreen väkisintyöntyvälle ensikertalaisohjaajalle on pakko antaa propsit uuden tyylilajin mielikuvituksellisesta kamerankäytöstä, sen mahdollistavilla toimintatempuista sekä koko paskan ympärille umpitunnellissa kyhätystä yhteensitovasta stoorista. Maittavan luodinrepimiä ihmisraatoja tuottavan liukuhihnan keskellä jäin tippa linssissä kaipaamaan lisäannosta Jimmyn kokkelimaustetuista sarjakuvahahmoseikkailuista, koska toimintaelokuvien ekokäyttäjille meno ei sellaisenaan välttämättä maistu.