Moba (Multiplayer online battle arena) -alalajiin kuuluvassa League of Legendsissa pelaaja omaksuu eräänlaisen hallitsijan (eng. Summoner) roolin. Kahteen joukkueeseen jaetut kymmenen pelaajaa hallitsevat kerrallaan yhtä sankarihahmoa (eng. Champion), joka sitten kylvää hävitystä pelikentällä värikkään prameilla erikoiskyvyillä virtuaaliväkivallan maalatessa nautinnolla seurattavaa pikseliviihdettä.

Virtuaalinaksuttelua psykedeelisillä vaihtoehdoilla

Markkinoiden Moba -kuninkuudesta Valven Dotan kanssa säälimättömästi taistelevan League of Legendsin suosio on kirjoitushetkellä käsittämättömässä nousukiidossa. Linnunradan toisella puolella leijuvien galaksien välisiin sfääreihin venyvä katsojamäärä nousi 32 miljoonaan vuoden 2013 pelin maailmanmestaruuskisojen aikaan, jossa palkintopottina oli vaatimaton yksi miljoona ja parhaimmillaan peli on kelannut sisäänsä 67 miljoonaa aktiivista pelaajaa.

Pääpelimuodossa kartalla on kolme polkua, joita pitkin joukkueen omista tukikohdista säännöllisin väliajoin ilmestyvät minionit, pienet huppupäiset söpöläiset, marssivat itsetuhoisesti jatkuvalla syötöllä kohti vihollisen tukikohtaa kuolemaan asti. Jokainen näistä kolmesta polusta on kolmella plasmapalluroita ampuvalla vartiotornilla varustettu reitti voittoon, joka tapahtuu kun toisen joukkueen tukikohta tuhoutuu. Mukavan sekä aidosti nautinnollisen pelikokemuksen päätteeksi chatti täyttyy fairplayhenkisistä "gg" -toivotuksista tai solvauksilla, jotka vaihtelevat vastapuolen pelaajan anaalipenetraatiokokemuksista toisen pelaajan lorttoäidin kanssa, venäläisen tuottamaan englantimongerrukseen satunnaisella "uninstall pls" -lauseella vahvistettuna.

Vanhaa World of Warcraft -veteraaniakin päräyttää LoLin hämmentävä sankarihahmovalikoima, johon on millä lie feng shui -menetelmillä taiottu jopa 120 toisistaan suurimmalta osin eroavaa hahmoa, jotka tarjoavat jokaisen vaihtoehtonuoren sekä massateinin ahdasmielisiin mieltymyksiin jotain. Hahmopooli voidaan jakaa karkeasti viiteen nasevasti nimettyyn rooliin; "top", "mid", "jungle", "adc" ja "support", jokainen leimattuna omalla pyhällä tehtävällään, jota noudattaen virtuaaliurheilun joukkupelimahdollisuudet nousevat uusin ulottuvuuksiin.

Jokaisen sankarihahmon hallinta perustuu joukkoon ainutlaatuisia kykyjä; kolmeen peruskykyyn, yhteen passiivikykyyn sekä yhteen ultimaattikykyyn. Näistä muutamia poimiakseni Namin kupla, joka lukitsee sen alle jäävät viholliset muutamaksi sekunniksi, Twisted Faten teleportti, joka ulottuu melkein koko kartan halki tai Annien pehmonalle Tibbers, josta kuoriutuu järkälemäinen tuhon sanansaattaja pelaajan avuksi.

Huolestuen siitä, että pelissä ei riitä tarpeeksi syvyyttä tai haastetta kasuaalikäyttäjiä alistaville virtuaalipelikentän supertähdille, kehitystiimi päätti lisätä erän sisäisen kokemustasojärjestelmän, jossa tasot nostavat hahmon perusominaisuuksia ja masentavan pitkän listan hankittavia varusteita, jotka sopivat lukuisiin eri rooleihin eri tilanteissa. No ei saatana, vielä pelattavuusmittarin nuppia kaakkoon vääntämässä ovat tärkeimpiä mainitakseni veljekset dreikki eli lohikäärme eli lohis sekä Baron Nashor -niminen umpiruma suohirviö, jotka molemmat palkitsevat surmaajajoukkueen uniikeilla mahtitaikatattiboostikyvyillä.

Nämä herkulliset voitonkalut ovat väärinkäytettyinä vaarallisia, kuten rasvattu pölynimurin letkun suuaukko, ja voivat aiheuttaa esimerkiksi väärin ajoitettuna hela tiimin massamurhan tai vastaavasti oikein ajoitettuna kunniakierroksen vihollisen romahtaneeseen tukikohtaan.

Ennen kuin pelaajat päästetään hihnasta irti, käydään ensin aulassa (eng. Lobby), jossa jokainen vuorollaan valitsee haluamansa sankarin, piittaamatta paskan vertaa siitä, mitä roolia tai hahmoa kanssapelaajat olivat ajatelleet. Ennen peliä alkavasta teknisestä hifistelystä mainittakoon kaksi vapaavalintaista erikoisloitsua, joiden tarjonta on kaikille identtinen, MMORPG -mallin mukaiset kykypuut, joihin sijoitetaan kykypisteitä sekä riimusivut (eng. Runepages), jotka antavat mahdollisuuden erittäin marginaalisiin lisätehosteisiin vaikka manan määrässä.

Lasten iltapäiväkerhojen pahin painajainen

Kun Neptunuksen takaisen Kuiperin vyöhykkeen sisältämät asteroidit ovat linjassa Auringoksikin kutsutun G2-luokan spektritähteen nähden ja oma suoritus lähentelee Etelä-Korean perintökalleutta SK Telecom T1 -joukkueen Fakeria, on helpompi ymmärtää mistä pelissä on kyse ja silloin ollaan koukussa kuin kärpänen paskassa. Adrenaliiniryöpyn iskiessä sillä hetkellä kun oma joukkue jyrää kuin entisaikojen Saksa pelikentän halki ja olkaantaputuksia jaetaan reilulla kädellä, täytyy olla tarkkana ettei epähuomiossa ohita tätä harvinaista ilmiötä, kun tarjolla on sarjakuvamaisen kirjavalla grafiikalla maustettua strageiapainotteista monipeliä.

Pelihimoa yllyttää myös palkitseva eteneminen, johon sisältyy esimerkiksi joka pelin lopussa oman henkilökohtaisen arvosanan suoritukseen perustuen sekä joka hahmolla erikseen kehittyvän kokemustason. Motivaattorina selkeästi ylitse muiden on rankedjärjestelmä, jossa noustaan pisteiden avulla divisioonien kautta eritasoisia liigoja ylöspäin, aina "puuliigasta" -kutsutusta pronssiliigasta sinne kaikkien pyhimpään pikselivaelluksen Mekkaan eli Challengerliigaan.

Uudenkiiltävien Lenovon neliytimisten läppärien dominoidessa rippiäislahjalistoja, on nykyään joka pikkunassikalla mahdollisuus sukeltaa valokuitukaapelin välityksellä tapahtuvaan pätemisen ja perseilyn armottomaan maailmaan, jossa myös pidetään välillä hauskaa. Ilmaispelaamisen ohella laitevaatimusten vaatimattomuus, eli peli pyörii melkein millä tahansa woodenpcllä tai muulla nuhapumpulla, lisää entisestään käyttäjäystävällistä lähestymistapaa. Pelin kehittänyt Riot Games on onnistunut muokkaamaan siitä ikään tai sukupuoleen katsomatta vaivattoman viihdenautinnon, kunnes paska osuu tuulettimeen satunnaisen naispelaajan paljastaessa sukupuolensa kesken pelin johtaen testosteronimyrskyyn, jossa yritetään tehdä naaraspuolen edustajaan vaikutus keinolla millä hyvänsä.

"mun broidi on armeijas ja se tulee hakkaa sut"

Tästä päästäänkin sopivasti pelin omasta mielestäni ainoaan peli-iloa rikkovaan ongelmaan, jonka varjossa on helppo katsoa satunnaisia teknisiä ärsykkeitä läpi sormien, kuten kaatumisia tai joidenkin hahmojen epätasapainosta johtuvasta ylivoimasta. Trollit, peelot, kusipäät, afkerit, lista jatkuisi loputtomiin kuin amerikkalaisen ulkopoliitikon lahjuskassa, harmillisesti siis jokaiseen tilanteseen löytyy jonkinasteinen Kebab-eläimen kehitysasteelle jämähtynyt vittupää, jonka ainoana elämäntehtävänä "just mun promopelissä" on varmistaa oman joukkueensa häviö.

Kuin missä tahansa moninpelissä, virtuaalipeniksen kiihkeät venytyskisat alkavat jo ennen pelin alkua aulassa, kun jokainen on oman vaatimattoman mielipiteensä mukaan alkavan erän Matti Nykänen, eikä hänen jumalaista strategiasaarnaansa haasteta, piste. Jokainen pelaaja tyrkyttää omaa lerssiään kanssapelaajille mairelevien ylistysten tai puhtaan kunnioituksen toivossa, että hänen randomgeneraattorin syövereistä napattuja neuvoja kuunneltaisiin, jotta "voitettas nyt vittu ees kerran".

"Hei olen Esa, ja minulla on ongelma. Rahat loppu ku ostin liikaa skinei."

Lukemattomien pelialan tuhkimotarinoiden lailla peli käyttää FreeToPlay -businessmallia, jossa pelaaminen on monien Westendin porvarikakaroiden harmiksi ja Hakunilan vahinkolasten onneksi ilmaista. Saatanallisten mikromaksujen muodossa moraalisesti korruptoituneen yrityksen julmat mulkut väijyvät ilmaisesta pelistä huolimatta sini-silmäistä ja pahaa-aavistamatonta pelaajaa vinguttamaan sitä iskän luottokorttia muuhunkin kuin kääpiöpornoon.

Edellämainitun kaavan ainoaksi kompastuskiveksi on muodostunut niin sanottu kusetus eli "pay-to-win", eli egeillä voidaan ostaa pelattavuuteen vaikuttavia elementtejä, joilla rahakkaat nassikat saavat ylilyöntiaseman muihin nähden. Riot ei sentään ole lähtenyt kyseiseen keharikelkkaan kyytiin, vaan on maltillisesti rajoittanut riihikuivalla ostettavat bonukset mm. skineihin, sankareihin sekä kokemuspisteitä lisääviin tehostimiin.

Esimerkiksi oman sankarin ulkomuotoa vaihtelevin määrin muuttavat skinit maksavat kalleimmassa päässä 20 euroa ja halvimmillaan 4 euroa, joka kertaostoksena ei hetkauta edes läppäriltä tissigiffejä kuolaavaa teekkaria, joka on köyhä kuin suomalainen pienyrittäjä. Jopa kokenut veteraani, joka tietää, että hypnoottisen värikkään Hello Kitty -verhon takana odottaa fyrkkaa kinuava amerikkalainen trokari,on joutunut polvistumaan houkutuksen edessä ostamalla ainakin *sensuroitu* skiniä.

Vaikka "Match found, ready to play?" -lauseen pamahtaessa ruudulle, sydän ylikierroksilla valmistaudun henkisesti tulevaan verbaaliseen raiskaukseen, jokin vaarallisen tuntematon, mutta lumoavan viehättävä koura ei yksinkertaisesti salli minun lopettaa. Ajan kanssa kehittyvän vittuilunsuodatusjärjestelmän saattelemana on paksun perseilyverhon läpi nähtävissä oikeita nappeja paineleva toimiva joukkuepeli, johon pääsee helposti kuka tahansa sisään, jonka pelimekaanikat luovat taktisten mahdollisuuksien verkoston ja tarjoaa nirsoimillekkin nettipeeloille kaiken tarvittavan. League of Legends on siis Jeremy Clarksonia lainatakseni, "säälimätön, mutta huvittavalla tavalla, niin kuin hai, jolla on hauska hattu".

Ja tosiaan "pierdol sie" on "haista vittu" puolaksi.