Ammattiurheilua käsittelevän Tuhkimotarina -sarjan ensimmäisen osan löydät tästä.

Voitokkaana rapakon takaa palannut virtuaalipelikenttien kiistaton altavastaajien kuningas oli ensimmäisen arvomitalin karhentamana uutta intoa puhkuen valmis repimään uusia peräaukkoja Battlefield -yhteisön eliittijoukkueille. Menestysreseptin voimin nykyään arvomerkein koristeltu suuri johtajamme Purjo-Liisa muovasi kovaäänisen verbaalisen ulosantinsa avulla viidestä paskahousuvesselistä kivenkovia pysäyttämättömiä katujyriä, jotka pistivät publapeeloja pinoon niin kauan kuin lippaita riitti.

Taistelupelto kolmosen veteraanitulittajat nousussa

Purjo-Liisan armottoman natsikäskytyksen sekä muinaisen kiinalaisen militaristrategistin Sun Tzun kevyesti ohittavat tetsausmanööverit nostivat meidät Battlefieldin kuvitteellisen käkättimeenvetäjien valiojoukkoon. Murskavoitto toisensa jälkeen "Suomi Finland Perkele" -olotiloissa dreamteamin itseluottamus kohosi kuin scifimiehen stondis Comic-Conin naisten cosplaykisassa ja henkisen taistelutahdon ollessa huippulukemissa olimme varustautuneet asianmukaisesti seuraavaan koitokseen ammattiurheilu-urallamme.

Jälleen oli siis aika kerääntyä hemaisevaan Tre Kronorin Jönköpingiin muiden toiveikkaiden siloposkijonnejen lailla ottamaan mittaa Battlefieldin toisessa virallisessa maailmanmestaruusturnauksessa. Vanhan mesen tutulla dunkkispenkeillä körötimme ammattiurheiluveteraanien statuksilla halki takarivin poikien maan, viiman ja pakkasen pureutuessa luotettavan sotaratsumme sisuksiin. Talviauringon kimalluksessa komeilevan, ovelasti luksusmajataloksi naamioidun karavaaniromun pihaan rullatessamme fiilinkit olivat korkealla, osittain johtuen pihalle sijoitetusta pienestä säälittävästä pallogrillistä sekä osittain tulevan videopelaajan Disneylandin aiheuttamasta endorfiinitäytteisestä kiihotuksesta.

Yhdellä posliinialttarilla varustetussa kotitukikohdassamme ilma väreili jo matkan alussa avattujen, virallisena kisajoukkueen korjaussarjana tunnettujen lonkerotölkkien pohjalimoista ja "muutaman" keppanan sekä parin läpsyerän jälkeen suuntasimme suomalaisuutta edustavat lärvimme kohti tulevaa koitosta.

Kotimaan skutsien korpisoturit astelivat geimfeissit päällä tutun Sven-Göranien sekä vaaleahiuksisten purkkapillujen valloittaman hikimajan uumeniin ihmettelemään Dreamhack Winterin tajunnanräjäyttävää tarjontaa ja tekemään ammattipelaajaneitsyille sopimatonta toimintaa, sosiaalisoitumaan. Huomasimme ammattijoukkueiden elitistikerman keskellä, että suurin osa näytti olevan täysin kassalla siitä, mitenpäin tapahtumassa pitäisi seistä ja ylähuulen päällä heiluvat kalapuikot märkinä hermoilivat sosiaalisten paineiden alla. Näin ollen päätimme tuoda Suomea edustavina rakkauden lähettiläinä oman hyvän maun rajoilla keikkuvan personaallisen imagomme koko esportskansan sekä alan firmojen massikeisarien parrasvaloihin, josta pääsemmekin itse turnaukseen.

Suomi-Leijona kohtaa Ruotsin kalkkunat

Skippaan suosiolla alkukarsintojen sekä muun setin yli, koska ownage, suoraan semifinaaliotteluun. Istuimme hieman jännittyneinä viidelle vierekkäin asetetuille konepaikoille, edessämme viisi identtistä paikkaa sekä aidattu alue ympärillämme. Eteemme asteli varman näköisenä Ruotsin kansallisjoukkue mätsaavissa sponsorilogoin koristelluissa punaisissa pelipaidoissa, jonka maine yhtenä Bäfän ennakkosuosikkeina oli kiirinyt meidänkin korviimme. Itse olimme tunnettuun suomalaiseen tapaan valmistautuneet vähintään yhtä majesteettisen edustavasti kylvääksemme pelkoa sillä, että olimme vakavasti otettava ammattilaisjoukkue. Koko sinivalkorivistö oli varustettu omilla "Syötä urheilumerkkitähän" -huppareilla ja kirsikkana olimme saaneet vielä haltuumme paikallisen majatalon kiskalta viisi sinistä kiiltävämuovista lippalakkia, jota koristivat keltaisella tekstillä lausahdus "Go Sweden!" sekä hatuista roikkuvat kauniinvaaleat kultakutrit.

Lakkien tuomalla itsevarmuudella sekä perinteisellä suomalaisella sisulla B-rapun pojat vietiin saunan taakse nahkaruoskien säestyksellä ja jyrättiin maan rakoon. Kaiken kruunasi hurrien takana seissyt virallisen näköinen pukumies, joka darraripuli-ilmeestä päätellen ei selkeästi ollut tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. Sitä ilmettä en unohda koskaan.

Oman elämänsä sankarit

Överiksi vedettyjen omahyväisten ilmeiden säestyksellä kättelimme häviäjiä, otimme sekkimme vastaan ja olimme henkisesti valmistautuneita jatkamaan suomalaisten mainetta ryyppäyksen asiantuntijoina. Lähtöä tehdessämme, MadCatz -tuotemerkin Pohjois-Euroopan ylijumala halusi vaihtaa muutaman sanan kanssamme mahdollisesta yhteistyöstä, vaikka kokenut PR-osastomme ei ollut iloliemen tinttaamisen tuoksunnassa ehtinyt mainostaa kuutta tulevaisuuden kansallisaarretta. Tämän todettiin johtuneen osittain Islannin EM-huutojen helposti kakkoseksi jättäneistä taisteluhuudoistamme pelikentällä ja osittain personaallisuutta huokuvassa olemuksessamme, kun tunnetusti elektronisen urheilun ammattijoukkueiden sosiaalinen ulosanti on yläasteen diskon penkillä istuvan ujon Homo-Petterin tasoa.

Tässä vaiheessa täytyy vielä mainita, että kaikki kustannukset sisältäen matkat rapakon toiselle puolelle, motivaatiolätsät, ruoka ja juoma, joka sisälsi marginaalisen harvoin alkomahoolia, turnausmaksut sekä kaikki muut piilomenot maksettiin omasta mikroskooppisesta pussista. Edellämainittu PR-osasto myös koostui joukkueen pelaajista, joten kaikki ala-arvoiset Paintilla tuotetut räpellykset sekä parhaimmillaan mukahauskat mainostekstit saivat alkunsa omista pikku kätösistä.

"Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä, hei hei hei"

Lyhyen peliuramme aikana olimme suomalaisille ominaisen aamuyön "käytsä usein täällä" -häppäricharmin avustuksella saalistaneet ystävän Battlefieldin kehityksestä vastanneesta firmasta, DICE:sta, jota nimeltä mainitsematta kutsun artikkelin aikana vaikka Kostea-Eskoksi. Hopeamitalihuuman laskeuduttua valiojoukkomme oli välittömästi siirtynyt pelaajille varattuun klubiin hipoen naamarajan asettamaa vaatimustasoa ja rykäissyt ruotsalaisen pirihumpan keskellä oldskoolisti rynnäkkökännit päästäkseen kanssapelaajien seukkailun mahdollistavaan kuosiin.

Ekstaasiöverien jälkeen kunnioitetut ja äänekkäät suomalaiset olivat valmiita suuntamaan vaikka pussikaljalle, kun pöhnäisistä öögistä johtuen meidät yllätti Kostea-Esko, joka halusi meidät piristämään semivirallisia jatkoja, johon alun perin voittajajoukkue oli kutsuttu. Kuin vanha spärdäri, hylättiin kisojen ygöset yllätykseksemme lähimpään ojaan ja meidän kuninkaallinen taistelijajoukkomme kutsuttiin DICE:n vuokraamaan taloon juhlimaan itse itseämme.

Taksin tiputettua meidät sekä Kostea-Eskon kaksikerroksisen ökytönön pihaan, ei voinut kuin vain ihmetellä miten tähänkin ollaan päädytty sieltä omissa dataluolien syövereissä läpällä pelattujen sokerihumalaisten publahäröilyjen keskeltä. Kun ovi aukesi tuntemattomaan esportsin maailmaan, yritimme parhaamme mukaan skarpata parin promillen tumuissa, jotta fyysinen ulosantimme toisi korkeille herroille mieleen minkä tahansa muun kuin Turhapuron ja Hartikaisen kumppaneineen.

Paikalla oli niin Ubisoftin kermaa, DICE:n työntekijöitä, laitevalmistajien PR-hessuja ja muita tärkeitä ihmisiä varmistamassa, että lähisnägärin aamuyöjonosta napatun näköinen randompossemme ei kuulu joukkoon. Tunnelma oli päinvastainen, anteeksi herkistyminen ja sydämelliset adjektiivit, niin lämpimän tervetullut sekä ihkun positiivinen, kuin kaikki olisivat ottamassa meitä avosylin vastaan, eikä mennyt kauaa kun sotilaamme olivat soluttautuneet juhlaväen joukkoon.

Kostea-Eskon esitellessä meille taloa siirryimme alakerran bileosastolle, jossa heti porealtaan spotattuamme lensimme jälleen kerran perussuomalaiseen tyyliin toinen toistaan hienostuneimmissa Olympiakisojen kisalupauksien akuankkapiruettien kylmäksi jättävissä kaarissa vaatteet päällä suoraan lastenallas -kokoluokan posliinipaljuun. Muiden sensuurin alaiseksi joutuneiden tapahtumien siivittäminä loppuilta sujui suhteellisen mallikkaasti, hienostuneen naukkailun ohella onnistuimme luomaan kallisarvoisia tuttavuuksia alan eri avainhenkilöihin sekä edistimme oman personaallisen Suomi-imagomme levikkiä, jotta joukkueemme jäisi ihmisten mieleen, riippumatta pelkästään sijoituksia sekä saavutuksista. Myöhemmin tuli ilmi, että DICE:n toimistolla tosiaan muistettiin elävästi "suomalaiset, jotka rellesti meiän kämpässä".

Uusia tuttavuuksia, korvaamattomia kokemuksia sekä sammumatonta voitonjanoa rikkaampana toimme ylpeinä Suomeen kiiltävänharmaata arvometallia svenssonien kotikentältä. Seuraavassa osassa matka jatkuu kotimaapäivityksen kautta Prahaan.