Telltale Games nousi suuren datauskansan suosioon todennäköisesti Sam & Max -pelisarjan myötä, joka nuoleskeli lämmöllä vanhan koulukunnan pelivelhojen vanhoja muistoja, joissa peleissä panostettiin koukuttavaan tarinaan, sen ympärille rakentuviin hämyihin hahmoihin ja näistä aineksista syntyvän ikimuistoisen seikkailun aiheuttamiin emotionaalisiin vajareihin tai övereihin. Kolmen frendin perustaman firman menestyksekäs ura on lyönyt läpi The Walking Deadin, Game of Thronesin ja The Wolf Among Usin kaltaisten tunnerikkaiden vuoristoratojen ansiosta, jotka ovat heitelleet pelaajien tunteita armottomasti surun kyynelistä paskaiseen räkänauruun. 

Kehittäjän teokset eivät ole vakuuttaneet pelimekaanikan mullistuksilla, vaan pienten freeroamingin -osioiden lisäksi tarjolla on ainoastaan quicktime -eventtejä sekä dialogivaihtoehtoja. Moni jaksaa tästä mussuttaa, että "pls tää on vaa video mis klikkaat välil hiirel, lol tää oo mikää peli gtfo", mutta omasta mielestäni nillittävät paskahousut voivat painua helvettiin, koska itse nautin tarinavetoisista episodeista, jossa minulle annetaan mahdollisuus seurata omien valintojen sekä päätösten suora vaikutus pelimaailmaan sekä siinä esiintyviin rakkaisiin hahmoihin.

"Rakastetulla supersankarilla gämbläämistä"

Telltale Games otti rohkeasti ikonisen Batmanin kanssa tietoisen riskin. Samalla tavalla kuten ensitreffeillä parhaan dinosaurusimitaation esittäminen, joka ei välttämättä tee vaikutusta siihen välittömän lähitulevaisuuden hillopurkkiin, loppuillan kosteiden pikkutuntien tiimellyksessä. Nahkahiirisankarin fanaattiset palvojat ja überfanittajat eivät välttämättä lämpene viittamiehen olemuksen kanssa pelehtimiselle, jotkut kiihkouskovaiset voivat jopa ottaa sen heidän omana henkisenä raiskauksena. Onneksi kuitenkin alan ammattilaisten sekä varmasti sarjakuvamaailman intohimoisten harrastajien käsissä kehitystä on säestetty maltillisella ja rakastavaisella otteella.

Tarina sijoittuu aikaan ennen tunnettujen klassikkopahisten rellestäessä vapaasti Gothamin kaduilla kuin suomalaiset kendojanarit Karjala -lippikset päässä juhlimassa MM -mestaruutta sporapysäkin katolla. Tyylikkäästi rakennetusta alkukohtauksesta käy ilmi, että Gothamin rakastama kultapoitsu Bruce Wayne on vetänyt sniikisti jo vuosia Bättiksen roolia juksaten koko kansaa. Uuden ihkubestiksensä, Harvey Dentin, kanssa kiiltokuvapoika Bruce yrittää leipoa Dentistä seuraavaa pormestaria nykyisen läpimädän massiporsaan tilalle tukemalla näyttävästi luotettavan piirikunnansyyttäjän vaalikampanjaa.

Ylläripylläri homma ei menekään niinkuin Strömsössä, sillä mestari Waynen jättimäisessä kartanossa pidettävät trendikkäät rapujuhlat keskeyttää paikallinen paskantärkeä kriminaalibossi, Carmine Falcone.

Gothamin elitistikerhon kunniajäsenten edessä itseään Bruce Waynen parhaaksi kaveriksi kauppaava mafiososetää himottaa kastaa skeidaiset kätensä kaupungin oman dreamteamin hunajapurkkiin, joka johtaa yleiseen Brucen dissaukseen sekä sokeaan tuomitsemiseen. Oman käden oikeutta ihailtavan tehokkaasti jakava yön ritari lähtee henkilökohtaiselle ristiretkelle Falcone tähtäimessään, kun samalla alterego Bruce Wayne funtsii minkä väriset khakihousut laittaa tulevaan lehdistötilaisuuteen.

Nallekarkit eivät siis mene tasan synkässä videopelimaailman Kivenlahdessa, joka on vain varjo entisestään, kun Bruce Waynea raastaa sisältä velvollisuus kaupungin lohduttavana valopilkkuna sekä vannoutuminen vetää henkilökohtaisesti pleksiin jokaista jännämiestä, myssypäätä ja ghettokuningasta.

"Interaktiivinen elokuva?"

Telltale Gamesin ensikertalaisille tiedoksi: lajityyppinsä kärkikastia edustava peli koostuu siis pääosin dialogista, jossa pelaaja pääsee valitsemaan hahmonsa vastaukset muutamasta vaihtoehdosta, jotka tilanteissa ilmoitetaan lyhyillä kuvauksilla, esim "ole täys mulkku", "vedä pohjanmaan kautta ja oo hiljaa" tai "teeskentele et sua ginostaa".

Toimintaakin on onneksi ängetty messiin, sillä välillä Batman kääntää muinaista japanilaista aikidoa ja WWE:n vapaapainiliikkeitä yhdistävän flaidausbaletin nupit kaakkoon ja päästään keskelle supersankaritoimintaa. Hektisen jytkeen keskellä ponnahtaa ruudulle kiivaalla tahdilla erilaisia näppäinyhdistelmiä, nopeita toimintavalintoja tai "tähtää ja paina" -tyylisiä hiirimanööverejä, joita suorittamalla bättis esittelee sulavalinjaisia myllytysliikkeitä.

Nyrkkisääntönä näiden tapahtumien kuseminen vanhan mummon reflekseillä tai avopuolison muodon ottavan ulkoisen häiriötekijän johdosta ei rangaista, vaan tilanteesta riippuen peli voi valita pelaajan puolesta tai tapahtumaketju yksinkertaisesti muuttuu hieman, lopputuloksen pysyessä samana.

Nämä rähinät Zack Snyder -hidastuksineen ovat laadukkaasti ohjattuja toimintanäytelmiä, jotka sisältävät myös graafisesti sensuroimatonta väkivaltaa veriroiskeineen sekä ohutsuolipätkineen. Selkeästi aikuisille suunnattu meno ei turhia kaunistele uhrien ikäviä kohtaloita, joka auttaa immersion ylläpitämisessä näyttämällä sensuroimattomana Batmanin tykityksen seuraukset.

Peli siis sisältää pitkän listan ennaltaohjattuja kohtauksia, joissa interaktiivisuus on supistettu joko vastausvaihtoehtojen valitsemiseen tai ruudulle ilmestyvien näppäinten oikein ajoitettuihin painamiseen. Näissä kohtauksissa pelaaja voi keskittyä rauhassa elokuva-alan ammattilaisten kanssa kilpaileviin tarkkaan harkittuihin kuvakulmiin, tyylikkäisiin leikkauksiin sekä erittäin menevään musiikkiin, joka aiheuttaa välillä jopa Hans Zimmer -viboja.

"Sarjakuvagrafiikkaorgasmi"

Nykyajan tietokonefriikkien tehomyllyjen tehdessä latua yhä upeamman näköisille graafista silmäkarkkia ylitsepursuaville videopelielämyksille, on helppo joutua halvan houkutuksen uhriksi ja tapittaa sokeasti blingbling -maisemaa, unohtaen esimerkiksi personaallisen värimaailman tai tarkkaan harkitun tasosuunnittelun. Vaikka pelin graafinen ulkoasu olisi siis kuinka hammasharjalla jynssätty fotorealistinen saavutus, voi se silti olla ruma kuin rynnäkkösika, jos sitä ole rakkaudella rakennettu.

Tällä osa-alueella Telltale Games vetää jälleen laadukasta settiä, tuoden Bätmänin henkiin kuin suoraan sarjakuvista. Pelinkehittäjän edelliset osat ovat kantaneet samaa persoonallista, joskaan ei omaperäistä, graafista ulkoasua, joka sekoittaa Borderlands -henkistä värikästä tyyliä melkein käsinpiirretyn kauniiseen fantasiasarjakuvaan.

Näyttävää meininkiä korostaa myös uusia vakavampia lepisleffoja mukaillen tumman synkkä, mutta hieno värimaailmaa, joka sopii niin tarinan kuin lähdemateriaalin teemaan kuin otsatukka sialle.

Teknisessä toteutuksessa itseäni vitutti ainoastaan jatkuva stutterointi, joka pilasi hieman bätmänfiilikseen uppoutumista, vaikka rautani pitäisi olla kepeästi yli pelin suositusten, mutta tämä ongelma on onneksi jo pelinkehittäjätien huomiossa ja he ovatkin puskeneet jonkin tasoista fiksiä tähän.

"Siis pääseeks täs oikeesti ees 'pelaa'"

Kuten aikasemmin mainitsin, vapaata liikkumista on tarjolla suhteellisen vähän, varsinkin verrattuna esimerkiksi mainetta niittäneeseen The Walking Dead -pelisarjaan, mutta onneksi Telltale Games veti lepakkomiehen kohdalla tuoreen ässän hihasta.

Minulla on ilo esitellä yksityisetsivä Mr. Batman, joka skannailee maagisesti rikospaikkaa löytäen tärkeitä johtolankoja kuten CSI:n uskottavat "löysin tämän puolalaisen urosmarsun korvavaikun sadan neliön röpelömatosta". Oleelliset johtolangat spotattuaan, mestarietsivä linkittää niitä toisiinsa pelaajan avustuksella muodostaen teorian siitä, mitä tapahtui, joka sitten projisoidaan hologrammeilla ruudulle. Itselle tuli välittömästi mieleen The Witcherin uusimman osan samantyyliset osuudet, jossa mökkihöperö sankari mutisee itsekseen joka johtolangan kohdalla.

Uusi ominaisuus on hyvin yksinkertainen, mutta palkitsee luomalla illuusion, että pelaaja "iha ite" kynäili pienistä tapahtumapalasista kokonaisen kuvan sekä tärkeimpänä se tuo mukavaa vaihtelua perusdialogisysteemiin sekä rasittavan tuttuihin quicktime-eventteihin. Ainoana miinuksena osuudet on tehty jopa liian idioottivarmoiksi, jotta urpo Jari-Petterikin pääsee pelissä eteenpäin, kun virheistä tai vääristä johtopäätöksistä ei rankaista, näin rikkoen hieman immersiota.

"Emotionaalisia reaktioita aiheuttava tapahtumaketju"

Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että huomattava osa parin tunnin Batman -fiilistelystä vietetään Bruce Waynen puikoissa, jossa paras kestohymy naamalla ohjataan poliittista pikajunaa Gothamin valtaistuinpelin keskipisteessä. Johtuen osittain rakkaan isänmaan kämäisestä apinalaumasta koostuvan pullamössöpuolueen perseilystä, en ole koskaan pitänyt politiikkaa kovin kiinnostavana elementtinä peleissä tai elokuvissa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Gothamin kerman etuskeneen kuuluva Bruce Wayne kuitenkin onnistuu luomaan politiikkapeliin aidosti kiinnostavia tilanteita, joissa joutuu punnitsemaan yllättäviäkin vaihtoehtoja, jopa pieniä eleitä, jotka sitten tavalla tai toisella muovaavat pelaajan kohtaloa. Esimerkiksi pressitilaisuudessa kiperiin kysymyksiin vastatessa kannattaa miettiä mitä linjaa aikoo vetää, jotta kansan usko säilyy kaupungin uuteen suojelusenkeliin Harvey Dentiin ja kunnioitettuun hyväntekijään Bruce Wayneen.

Ilokseni huomasin jääväni monesti miettimään tarjottuja vaihtoehtoja, jotka eivät suinkaan rajoittuneet mustavalkoisiin "hyvis-pahis" valintoihin, vaan täytyy ottaa huomioon esimerkiksi minkälaisen kuvan Brucesta antaa häntä alati stalkkaaville toimittajille sekä kansalaisille. Gothamin epävirallisesta kuninkaasta voi siis onneksi väsätä ihan oman versionsa, on se sitten levyttelyyn erikoistunut miljardööriplayboy jatkuvalla pepsodenthymyllä, pikkurilli ojossa sateenvarjodrinksuja siemaileva hienohelma tai "haistakaa kaikki paska, mä oon rikas" -moton omaava lottopoika.

Viittaan pukeutuvan omankäden oikeuden harjoittajan moraaliseen kompassiin annetaan myös hieman liikkumatilaa, joka yleensä rajoittuu "iske legot paskaks" tai "jätä kytille" mallisiin vaihtoehtoihin, jotta ikonista sankaria ei voi vetää ihan läskiksi.

Yksi seikka, johon itse kiinnitin positiivisella tavalla huomiota, oli keskittyminen vain yhden hahmon hallintaan, jonka tekojen seuraukset sitten vuorostaan vaikuttavat ympärillä oleviin henkilöihin, itse heidän päätöksiinsä puuttumatta. Toisin kuin esimerkiksi The Walking Deadissa tai Game of Thronesissa, jossa välillä tuntui, että hahmoa vaihdettiin yhtä tiuhaan tahtiin kuin tunnettu Hollywoodin munahaukka Taylor Swift vaihtaa aviomiestä.

Vaikka edellämainitut nimikkeet vaativatkin monimutkaisen kerronnan sekä samanaikaisesti eri ympäristöissä tapahtuvien asioiden takia pelaajan laajempaa vaikutusta, antaa pelinkehittäjän ratkaisu tässä tapauksessa mahdollisuuden hahmon syvempään ymmärrykseen sekä samaistumiseen, joka varsinkin pitkän historian omaavan Batmanin tapauksessa tekee oikein gutaa.

Pelikokemuksen ydin, eli dialogi, on harkitusti rakennettua laatudraamaa, joka sisältää aina sopivin väliajoin pienen kevennyksen, jossa heitetään kuivaa, mutta suupieliä ylöspäin nostattavaa läppää, pari mainiota onelineriäkin löytyy. Muutamia epäloogisuuksia ja outoja lausevalintoja tuli vastaan, mutta suurimmaksi osaksi vaihtelevista sosiaalisista tilanteista on helppo nauttia, kun ei sentään vajota mihinkään Salkkari -tason skeidaan.

Peli ei onneksi taluta pelaajaa kädestä kuin kädetöntä tissiposkea, vaan tekee heti selväksi sen, että asiat eivät tietenkään ole Gothamin kaltaisessa korruptiopesäkkeessä sitä miltä näyttävät, vaan kaikilla on oma ahne motiivi tai perverssi syy teoilleen, joten on syytä pohtia pienenkin valinnan pitkäaikaisia vaikutuksia. Hahmojen väliset eri olosuhteissa sattuvat kanssakäymiset luovat aidosti kiinnostavan kertomuksen, joka koukuttaa pelaajan välittämään sen etenemisestä.

"Perhonen lentää Bangkokissa, steissin spuge kaatuu portaissa"

Tosiaan, loppuratkaisu sekä tapahtumarikkaan matkan varrella sattuvat häppeningit haarautuvat pelaajan tekemien valintojen perusteella ja näin saadaan luotua tarina, jonka hahmojen tai kenties koko kaupungin kohtalot sekä mielipiteet kultivoituvat sinun tekemien päätösten vaikutuksesta.

Batman -sarjan viiden suunnittelun episodin ensimmäiseen osaan voidaan tuoda odotetusti rajoitettu määrä sisältöä, joten valintojen vaikutukset tuntuivat jäävän suhteellisen laihoiksi, sillä pelaajan pelleilystä huolimatta tiettyihin tapahtumiin ei pysty vaikuttamaan.

Tämä ei välttämättä ole huono asia, koska juonen punainen lanka on poikkeuksellisen mukaansatempaava ja Telltale Gamesin tuttuun tapaan sarjan seuraavassa jaksossa valintoja muokkaavat pelaajan edellisessä osassa tekemät päätökset, joka entisestään painottaa "syy ja seuraus" -kaavaa. Hela hoidon jälkeen teos tuntui vahvasti vankalta pohjustukselta jatkoa ajatellen, jossa voisi kuvitella bättiksen roolin nousevan enemmän esiin.

Olit sitten skidinä lepakkomiehen asussa koulussa hyörivä adhdlapsi tai parin Batman -pätkän sivusilmällä tsiigannut normijätkä, kannattaa tämä episodi kokea itse. Noin kahden tunnin mittaisesta episodista 20 euron hintalappu voi tuntua semi-suolaiselta, kun vertaa esimerkiksi 60 euron hintaiseen Uncharted neloseen, jonka parissa aikaa tuli vietettyä melkein kymmenen kertaa enemmän.

Itselleni se oli kuitenkin hintansa arvoinen, koska harvoin tulee eteen näin lähdemateriaalille uskollista sekä poikkeuksellisen intensiivistä tarinapohjaista vanhan ajan seikkailupeliä, joka on tuotu nykyaikaan uusilla pelillisillä elementeillä sekä taiteellisella ulkoasulla.