Virtuaalitodellisuuden miljardiluokan hypejuna on puksuttanut täyttä höyryä jo vuosien ajan, siitä asti kun se ensimmäisen kerran paljastettiin vuonna 2014 Oculus Rift -virtuaalilasien myötä. Teknologianälkäiset himopelaajat sekä datausyhteisön hifistelijäkerma ovat odottaneet virtuaalitodellisuuden sekä siitä kynäiltyjen virtuaalilasien tulvaa kuin kassit täynnä hikoileva teekkari jälkiliukasristeliyä, jopa allekirjoittanut myöntää myös joutuneensa käsittämättömiin mittasuhteisiin kohonneen VR -ilmiön vangiksi.

"Joulupukki, tänä vuonna toivoisin: Oculus Rift, GoPro, HTC Vive, Ricoh Theta..."

Ensimmäisen sukupolven Oculus Rift -virtuaalilasit ovat kirjoitushetkellä myynnissä noin 700 eskolla, kuluvan vuoden massiivisilla E3 -pelimessuilla Sony antoi ensiesittelynsä Playstation 4:lle kehitetystä PlayStation VR -laseista ja propellihattuisten näppis-sotureiden iloksi alan kauppojen hyllyiltä löytyy vielä mainioksi todistettu HTC Vive suolaiseen yhden tontun hintaan.

Muutama viikko sitten sain kunnian päästä kokeilemaan Assembly -tapahtumassa HTC Vive -virtuaalilaseja ja sen jälkeen kostean sadomasokistiset seksifantasiat ovat jääneet auttamattomasti virtuaalitodellisuudesta unelmoimisen varjoon. Kannattaa käydä lukemassa mieltäavartavat kokemukset tästä.

Kaiken tämän pelimaailmaa uudella tavalla mullistavan teknologiaseisokin keskellä tuntuu, että elokuvamaailman sovellukset ovat raukat jääneet täysin huomiotta virtuaaliteknologian mahdollisuuksissa kuin kuppaiset pubiruusut tumuisissa nuorisobileissä. Täten lähdin viime viikolla etsimään pelastusta tähän Tennispalatsin Finnkinossa järjestetystä Virtual Reality -tapahtumasta.

"Elokuvien klassista taikaa virtuaalitodellisuuden säestyksellä"

Suora lainaus tapahtuman esittelystä:

"VR-elokuvatyöpaja on projekti, joka kokoaa 40 VR-elokuvantekijää ympäri maailmaa Helsinkiin. Työpajan aikana osallistujat käsikirjoittavat, kuvaavat ja editoivat lyhytelokuvia kahdessa eri sessiossa. Työpaja tutkii, miten elokuvallinen tarinankerronta muuttuu, kun katsoja muuttuu kokijaksi, pääsee osaksi tarinaa ja voi itse päättää katseensa suunnan. Samalla VR-tekniikkaa pyritään tekemään tutummaksi niin elokuvantekijöille kuin yleisöllekin – antamaan esimakua tulevaisuudesta."

Kyseessä oli siis muutaman teknisen kikkapajan yhteistyössä paketoitu tapahtuma, jossa esiteltiin kahdeksan VR -lyhytelokuvaa, ideana tuoda innokkaiden viihdefanaatikkojen sekä mahdollisten laitevalmistajien huomioon elokuva-alan mystiset virtuaalisovellukset.

Kuvistuntien advanced -tason aihealueita käsittelevät klipit tuotiin valkokankaalle kuvaustiimien sykittyä kolme intensiivistä päivää trenditietoisen ohjaajan kuningasideoiden tahtiin. Jokainen lyhytelokuva oli lahjakkaiden sekä sisukkaiden erilaisten elokuva-alan ammattilaisten sekä harrastajien aikaansaannos, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta virtuaalilaitteiden parista.

Keskiarvoltaan noin viiden minuutin mittaiset Flow -henkisten taiteilijasielujen vilkkaiden mielikuvitusten tuotokset vaihtelivat niin aiheessa, kuvaustyylissä kuin katsojalle välitettävässä tunnelmassa ja kaikki olivat valinneet personaallisen sekä joissain tapauksissa hyvin eksentrisen lähestymistavan virtuaalitodellisuuden tarjoamille mahdollisuuksille.

Alkuspiikin kerrottua innosta tihkuvalle yleisölle mistä on kyse, laitettiin maailman ensimmäinen virallinen Virtual Reality -lyhytelokuvapaja käyntiin.

"Mitä vittua mä just katoin"

Virtuaalielämys toteutettiin kaikessa yksinkertaisuudessaan ensin valitsemalla parisatapäisen yleisön joukosta yksi onnekas lottovoittaja, joka sitten raikuvien aplodien saattelemana asteli fiiliksissä valkokankaan eteen, jossa kyseinen testihenkilö laitettiin istumaan, seisomaan tai makaamaan, alkavan setin psykedeelisestä kuvakulmasta riippuen.

Katsojan puikkoihin asettuneen ihmislajin edustajan näkymä heijastettiin kaapeliviritelmien avulla suurelle screenille, jotta koko yleisö pystyi seuraamaan elokuvallisen tarinankerronnan helmiä, vaikka ruudun tapittaminen ei tunnetusti vastaa millään mittarilla sitä oikeaa immersiota sekä uskomatonta ahaa -elämystä.

Eräs pätkistä asetti katsojan varoittamatta suoraan Vantaan lähiostarin taka-alalta löytyvän pussikaljapöpelikön keskelle, jossa ympärillä näkyi vain kaikkien suosikkia nokkospuskaa, joka paikasta mysteerisesti löytyvää normiheinikkoa sekä kultaista auringovaloa, joka säteili taiteellisesti koivunoksien välistä luoden idyllisen kuvan Suomen kauniista luonnosta.

Äänimaailma oli rakennettu taitavasti kameran ympärille luoden luonnon omista morsoista sekä örkeistä koostuvan surroundhälinän, jossa lisätehoa oli tuomassa siihen tahtiin heiluvat marjapensaat, että siellä maksettiin kirjaimellisesti luonnossa ja ihan tuutin täydeltä.

Ohjaajan mukaan tällä asetelmalla lähdettiin hakemaan yksinäisyyden tunnetta, joka koetaan luonnon armoilla ilman mitään ulkoisia häiriötekijöitä ja tästä leffan tirehtööri vetäisi täyden kybän, sillä eräjormana toiminut testihenkilö kuvaili tilannetta sanoin "tuntui kuin olisi kiva jos olisi joku jonka kanssa jakaa tämän".

Toinen ohjaajanalku lähestyi kokemusta matkailun kiihtyvän tuottoisasta perspektiivistiä, jossa virtuaalitodellisuus mahdollistaisi esimerkiksi turistikohteiden tutkimisen aivan uudella tavalla. Kamera oli siis asetettu eri puolille vilkasta Helsingin jännittävää keskustaa, jossa katsoja sai rauhassa tarkkailla virtuaalilasien tarjoaman immersion avulla ympyrää hiihtäviä saksalaisia Samsonite -turisteja tai pelokkaan laumaeläinten lailla käyttäytyviä japskimassoja.

Vauhdikkain lyhytelokuva kertoi neljän rankan elämäkoulun käyneen bäädässgangsterin huolellisesti suunnittelemasta strategisesta hyökkäysliikkeestä kilpailevan huligaaniryhmän reviirille, jossa gangstapossen uusimman jäsenen rooli annettiin katsojalle.

Kohtaukset vaihtelivat alkupuolen dialogipainotteisesta progolista keskivaiheen hurjaan autokohtaukseen, jossa rähinänelikko valmistautui ysimillisten tykkien kera tulevaan verilöylyyn. Lopulta päästiin itse brutaaliin toimintaan käsiksi, kun uhkaavat kevytkriminaalit pommittivat pahasti alakynteen jäänyttä vihollisjoukkoa tappavalla vesi-ilmapalloarsenaalilla, katsojan seuratessa vetisiä sotaharjoituksia keskeltä taistelukenttää.

Katsojan kertomuksen mukaan ohjaustyö sekä kohtausvalikoima olivat sen verran laadukkaasti toteutettuja, että menoa katsellessa tuli väistämättä ajatus, että on päässyt itse mukaan myllytykseen.

Hämyin klippi alkoi tavallisen viikonloppuisen shamaanikännien jälkeen jälkihuuruissa heräämiseen, vain huomatakseen, että naisten vietteleviin asusteisiin pukeutunut mieshenkilö haluaa kovasti universumille tuntemattomasta syystä heittää uhrilleen lipglossit huulille sekä ripsarit öögaan.

Katsojalla ei tässä tilanteessa ole muuta vaihtoehtoa, kuin nököttää elmukelmulla sidottuna sänkyyn ja katsoa selvästi psykoosissa keikkuvan jäbän toteuttavan Japanin nipponisetien luomia mielihalujaan sinun avuttoman kehosi toimiessa näyttämönä.

Paketin ideana oli puhutella ihmisten sisällä lymyäviä salaisia seksuaalisia mieltymyksiä sekä seurauksia ihmisluonnon sammumattomasta janosta kokeilla kaikkea mahdollista, kertoi rainan taiteellinen naisohjaaja. Miespuolisen testaajan oli kuulemma hankala samaistua hämmentävään tilanteeseen, mutta kertoi kuitenkin skoutanneensa huoneesta löytyviä potentiaalisia pakoreittejä sekä käyneensä mielessään läpi erilaisia pakenemissimulaatioita.

"Koitetaan.. tai siis voitais.. eiku tehää... mitä jos... TÄÄ PASKA EI TOIMI!"

Viimeisten elokuvavelhojen lopputekstien pyöriessä valkokankaalla, kun virtuaaliekstaasin yliannostuksessa kekkuloiva yleisö vislasi ikimuistoisen illan sankareita, olin hyvällä tavalla hieman hämilläni tapahtuneesta.

En alun perin ollut aivan saletti, mitä odottaa lajinsa ensimmäiseltä Virtual Reality -työpajalta, mutta huomasin ilokseni pyöritteleväni mielessä tekniikan toteutuksia, ongelmia, käyttömahdollisuuksia sekä nautintoja sen sijaan, että olisin perinteiseen tapaan pelkästään nauttinut mainiosta viihdetarjonnasta. Enimmäkseen katsojana toimineen sohvaporsaan amatöörisilmissäkin tapahtuma herätti siis mielenkiintoisia kysymyksiä sekä osittain ylitsepääsemättömiltä vaikuttavia haasteita virtuaalitodellisuuden realistisista käyttösovelluksista.

Indieohjaajienkin suusta kuultiin uusista softista sekä teknologiasta johtuvia ongelmanratkaisutilanteita, kuten miten kiinnittää katsojan huomio haluttuun suuntaan esimerkiksi käden eleiden ja alitajuntaisten äänien avulla tai kuinka saavuttaa yksittäisiä tunnetiloja kameran asettelun sekä mielikuvituksellisen äänimaailman ehdoilla.

Virtuaalilasien käyttäjän toimiessa omalla tavallaan teoksen ohjaajana, täytyy kohtaukset suunnitella äärimmäisen tarkasti, ettei käy pikku källiä, kuten tärkeän dialogin ohittaminen tai olennaisen tapahtuman sivuuttaminen. Hollywood -koneiston toimintarainojen vauhdikkaan tyylikkäät leikkaukset sekä kuvakulmat ovat virtuaalielokuvissa odotettavasti rajoitettuja, joka johtaa väkisinkin muutaman minuutin pituisiin kohtauksiin, mikä taas vaatii näyttelijöiltä sekä koko kuvausryhmältä erityistä huomaavaisuutta ja yhtenäisyyttä.

Kaikesta lohduttomalta kuulostavista "tää voi mennä helposti päin persettä" -ongelmista huolimatta itse pystyn kuvittelemaan alati kehittyvän virtuaalitodellisuusteknologian luovan loputtomia viihde-elämyksiä Candy Crushiin kyllästyneille ihmisraunioille. Maksimaalista elämäniloa tarjoavaa teknologiaa voivat hyödyntää liikuntarajoitteiset fabut sujahtamalla Herkuleksen kiimaisimman alfauroksen nahkahousuihin tai arkielämäänsä turhautuneet nelikymppiset perheenisät voivat paeta sitä lähiövaimojen kuukausittaisten kirjakerhojen ja Unelmien Poikamies -iltojen täyttämää hirvittävää todellisuutta.

Ihmiskunnan häiritsevää pornograafista materaalia ja trippaavia nykytaideviritelmiä tuottavat mielensimpukat tuntien, virtuaaliteknologian kehitys sekä käyttömahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Positiivisella, mutta myös hieman skeptisellä innolla odotan mitä vekkulin planeettamme sienissä olevat idealistit tuovat tulevaisuudessa elokuvien jo valmiiksi kiehtovaan maailmaan.